Kuva

Pelkäätkö talvista matkaa,

säkkipimeää ilman suojaavia seiniä,

valkoisuuden ahtaassa pakastearkussa auki räpsähtäviä silmiäsi?

 Panen silmäni kiinni jo nyt

niin on valoisampaa.

hengitän etukäteen
täytän keuhkoni että ilma piisaa kevääseen.

Advertisements

Nauru on syvältä

Helsingin kirjamessut 2013

Nauruoikeudenjulistus

Nauruko muka kevyttä ja turhaa!
Minun nauruni -sulaa lyijyä

Valtaisa virta syvältä navan seudulta.

Tulee voimalla: ruumis heittelehtii,
silmät jäykistyvät, naama vääristyy , henki loppuu,
kaikki muu häviää.

On vain nauru

Nauruun voi kuolla tai nauraa pissin housuunsa
Peräsuolikin voi antaa periksi ja napsahtaa.
Nauru tarttuu ja joukossa karttuu kuin haukotus.

Nauru saa veren kiertämään pois päästä kohti varpaita
Se lopettaa riidan tai aloittaa uuden.
Nauru on itkun sisko ja veli ja lapsikin jos sille päälle sattuu

Nauru on vapautta
Nauru olkoon aseesi
naura naurun kieltäjälle
naura elämän mukana
pulppua sen virrassa
suojele oikeaa naurajaa

Ei nauru voi olla turhuutta.
se olisi kehitysopillinen mahdottomuus.

Ja jos napsahtaa
naura sillekin
ja voitat
jos et ole jättänyt ruumita ympärillesi.

Timanttihuolia

timanttisäteilyuhri
Timanttisäteilynuhri Bild: Kirsi Blomberg

Syötyäni juuri herneitä lounaaksi, iski minuun huoli timanteista

jos timantin mä saisin
sen heti tiputtaisin
ja sitten itkisin

jos timantti mul oisi
en nukkua mä voisi
kun pitäis sitä vahtia

ja kurssit lukee tarkkaan
sen suhteet moneen markkaan
voi sika –apua

jos laitaisin sen suuhun
niin sotkisin sen muuhun
ja sitten ooteltas

sen unohtaisin hissiin
tai vaikka sukkaan vissiin
voi että suututtas

jos timantti ois mulla
eikä oisi sulla
ei oltas enää tasoissa

liian timanttinen tyyppi
joka sampanjoita ryyppi
varmaan ihan yksinään

kun jos timantti mul oisi
sen huijata myös voisi
joku loisi- helposti

ja kuolemankin jälkeen
se jäteongelma ois melkeen
kun ei sitä jakaa kannata

kun timantist on huoli
on siitä hyvä puoli
ettei ei oo koko kiveä

saa huolehtia suotta
vaikka kuinka monta vuotta
timantti on kestävä

Olen ulkona!

viesti

Viestejä minulta minulle Foto: Kirsi Blomberg

Itseltäni piilossa

En näe omia ajatuksiani, ne ovat piilossa pääni sisällä
Silmäni ovat suunnattu eteenpäin, korvani sivuille, nenä ulos.
Suu on melkein minun.

Aivoissani ajatukset pitävät omaa hoviaan,
saan niistä vain hajanaista tietoa.
Yksi ajatus kerrallaan, joskus kaksi,
-ei niitäkään kokonaan.
Siihen on pakko tyytyä.

Olen mukana itseni helmoilla,
syvimpääni minulla ei ole pääsyä.
Sisimpäni lajittelee oman päänsä mukaan jo näkemäni ja kuulemani.
Esimerkiksi numerot ovat ilmeisesti mielestäni turhia muistaa.

-Haloo, haloo, minusta ei, haluan muistaa koodeja!
Eikö tähän voi saada muutosta?
Olisit kiitollinen, joku tekee likaiset hommat puolestasi,
lajittelee ja tarjoilee kaiken sinulle valmiiksi purtuna,
useimmiten saat useamman vaihtoehdon
, sanoo jokin osa minusta.

-Mutta, muttakun…

Joskus valuu sisimmästä ulkokerroksiin tuoksuja ja aavistuksia
niin että itseäni kateeksi käy!
Onko sisälläni salainen paratiisi?

Mutta kun ojentelen kaulaani sinne päin,
lävähtää paasi kiinni, enkä saa edes kynsiä väliin.
Paaden takaa kuulen kitaran näppäilyä
Mitä, osaanko sisimpäni soittaa kitaraakin?

Minä ulkopuolella-tupelosormi.
Harovassa kädessäni vielä ohut haituva,
-aavistan että olen taas pettänyt itseäni,
kun vain tietäsin kuinka.

Sisäinen systeemini on myös pessyt valkopesussa useimmat muistoni
Se näyttää minulle enää kalpeita haamuja omasta
lapsuudestanikin.
Miksi muistan kerrostalon polttouunin naarmuntuneeen luukun
mutten kuka asui meidän alapuolella Kullerovon kadulla…
Niillä oli vihreä jaguaari…sen parkkipaikka oli meidän Saabin vieressä
ja että “Lillimon ja Limonera mies rannalla vaeltaa”
Minusta siis tästä tietoisesta minusta, on ihan sama muistanko noita.
Haluaisin mieluummin muistaa italian verbejä.

Öisinkin minulle tarjotaan unifiltteriin tarttunutta harmaata töhnää,
jota sisäisyyteni jostakin syystä ei ole vetäissyt kokonaan mustaan aukkoonsa.
Töhnänkin saan kooditettuna ja kun tiedostamaton hallitsee ajatuskoneistoa,
niin enhän minä unieni viestejä ratkaise, jos niillä nyt edes on päätä tai häntää.

Tai, ehkä onkin niin, että olen vaihtanut atomeja päässäni niin monta kertaa,
että joku on niistä on jossakin vaiheessa jättänyt jotakin kertomatta jollekin.
Siis tälle, nyt kirjoitavalle minulle.
Tai, että aivoraukkani tekevät parhaansa
mutta olen kulkenut hatutta pakkasessa liian monta vuotta
ja yhteydet ovat napsahdelleet talviyössä tähdiksi taivaalle.

Kerran näin kuitenkin unessa täydellisen lumileopardin.
Osasin kaikki sen karvatkin, tassuissakin monen pituisia,
kynnen vieressä hyvin sileitä ja hunajan värisiä.

Haluaisin niin nähdä kaikki ajatukseni kerralla.
Lintuperspektiivistä ja suurennuslasi kädessä.
DNA- ketjuanikin haluaisin katsoa ja ymmärtää
Sanoisin viisaasti-ahaa ja på det viset.
Tarkastelisin Napoleonin lailla moraalin taistelukenttiä.
Panisin käden mahan päälle ja veisin minut voittoon.

Ja vahingosta viisastuneena välttäisin sekä Moskovan että Waterloon.

Päinvastoin kuin Platon- haluasin nähdä luolaani, tai siltä se ainakin näin ulkopuolisesta tuntuu.

Ja sitten…
Sitä en voi tietää kun en näe omia ajatuksiani
koska ne ovat piilossa pääni sisässä ja päästävät ulos tällaista-

Tukholmassa, syyslomalla toivottavasti parannettu versio 20131015 – Kirsi Blomberg-

Todisteita syysvalosta

Todiste lokakuun valosta

Foto Kirsi Blomberg

Lokakuun valoa 2013
olen jo vaipumassa talvihorteeseen
kun haaparivi terävässä sinisyydessä
leikkaa silmäni syysompeleet auki

ihan kuin olisi kevät
paitsi päinvastoin

laiturilla mies nauraa auringossa
lapset heittävät sylillisen lehtiä ilmaan
läpivalaistuksi keltapilveksi
äidit ja tyttäret säästävät ruskan kameraansa
uudeksi onnenhetkeksi
-sitten.

niin paljon valoa
ettei tästä ei voi tehdä runoa
kuin Gunnar Björling

haaparivin takana pitkät varjot

kirjoitan nopeasti tämän todistuksen
ennen kuin silmät pyörähtävät
taaksepäin talviasentoon

lokakuinen kissa<
Foto: Kirsi Blomberg

Tukholmassa 2013-10-13
-Kirsi Blomberg-

Isän kompassilla

208_197x_Kirsi-rippikouluiässä

Menen maisemaan isäni jalanjälkiä
-eksyn heti.
Polkua ei ole, ei suuntia.
Jo ennen minua vaelsit pitkät matkat.
Kaukana, ratin takana,
sateisilla teillä.

Aamukalassa opetit soutamaan
ja huopaamaan, sanoit:
– maksa tyttö juomasi itse, niin päätät itse.

Menen maisemaan isäni jälkiä.
Menen minne haluan ja maksan itse.
Ilman tieviittoja, ehkä samaa ympyrää.
Soudan ja huopaan,

-isä opetti.

Eksyksissä ja jälkiä jättämättä
maksan itse.
Eksyneenä jo toisessa polvessa.