Olen ulkona!

viesti

Viestejä minulta minulle Foto: Kirsi Blomberg

Itseltäni piilossa

En näe omia ajatuksiani, ne ovat piilossa pääni sisällä
Silmäni ovat suunnattu eteenpäin, korvani sivuille, nenä ulos.
Suu on melkein minun.

Aivoissani ajatukset pitävät omaa hoviaan,
saan niistä vain hajanaista tietoa.
Yksi ajatus kerrallaan, joskus kaksi,
-ei niitäkään kokonaan.
Siihen on pakko tyytyä.

Olen mukana itseni helmoilla,
syvimpääni minulla ei ole pääsyä.
Sisimpäni lajittelee oman päänsä mukaan jo näkemäni ja kuulemani.
Esimerkiksi numerot ovat ilmeisesti mielestäni turhia muistaa.

-Haloo, haloo, minusta ei, haluan muistaa koodeja!
Eikö tähän voi saada muutosta?
Olisit kiitollinen, joku tekee likaiset hommat puolestasi,
lajittelee ja tarjoilee kaiken sinulle valmiiksi purtuna,
useimmiten saat useamman vaihtoehdon
, sanoo jokin osa minusta.

-Mutta, muttakun…

Joskus valuu sisimmästä ulkokerroksiin tuoksuja ja aavistuksia
niin että itseäni kateeksi käy!
Onko sisälläni salainen paratiisi?

Mutta kun ojentelen kaulaani sinne päin,
lävähtää paasi kiinni, enkä saa edes kynsiä väliin.
Paaden takaa kuulen kitaran näppäilyä
Mitä, osaanko sisimpäni soittaa kitaraakin?

Minä ulkopuolella-tupelosormi.
Harovassa kädessäni vielä ohut haituva,
-aavistan että olen taas pettänyt itseäni,
kun vain tietäsin kuinka.

Sisäinen systeemini on myös pessyt valkopesussa useimmat muistoni
Se näyttää minulle enää kalpeita haamuja omasta
lapsuudestanikin.
Miksi muistan kerrostalon polttouunin naarmuntuneeen luukun
mutten kuka asui meidän alapuolella Kullerovon kadulla…
Niillä oli vihreä jaguaari…sen parkkipaikka oli meidän Saabin vieressä
ja että “Lillimon ja Limonera mies rannalla vaeltaa”
Minusta siis tästä tietoisesta minusta, on ihan sama muistanko noita.
Haluaisin mieluummin muistaa italian verbejä.

Öisinkin minulle tarjotaan unifiltteriin tarttunutta harmaata töhnää,
jota sisäisyyteni jostakin syystä ei ole vetäissyt kokonaan mustaan aukkoonsa.
Töhnänkin saan kooditettuna ja kun tiedostamaton hallitsee ajatuskoneistoa,
niin enhän minä unieni viestejä ratkaise, jos niillä nyt edes on päätä tai häntää.

Tai, ehkä onkin niin, että olen vaihtanut atomeja päässäni niin monta kertaa,
että joku on niistä on jossakin vaiheessa jättänyt jotakin kertomatta jollekin.
Siis tälle, nyt kirjoitavalle minulle.
Tai, että aivoraukkani tekevät parhaansa
mutta olen kulkenut hatutta pakkasessa liian monta vuotta
ja yhteydet ovat napsahdelleet talviyössä tähdiksi taivaalle.

Kerran näin kuitenkin unessa täydellisen lumileopardin.
Osasin kaikki sen karvatkin, tassuissakin monen pituisia,
kynnen vieressä hyvin sileitä ja hunajan värisiä.

Haluaisin niin nähdä kaikki ajatukseni kerralla.
Lintuperspektiivistä ja suurennuslasi kädessä.
DNA- ketjuanikin haluaisin katsoa ja ymmärtää
Sanoisin viisaasti-ahaa ja på det viset.
Tarkastelisin Napoleonin lailla moraalin taistelukenttiä.
Panisin käden mahan päälle ja veisin minut voittoon.

Ja vahingosta viisastuneena välttäisin sekä Moskovan että Waterloon.

Päinvastoin kuin Platon- haluasin nähdä luolaani, tai siltä se ainakin näin ulkopuolisesta tuntuu.

Ja sitten…
Sitä en voi tietää kun en näe omia ajatuksiani
koska ne ovat piilossa pääni sisässä ja päästävät ulos tällaista-

Tukholmassa, syyslomalla toivottavasti parannettu versio 20131015 – Kirsi Blomberg-

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s