Muotihetki vuodelta 1976

 

Kahdeksantoistavuotiaana minulla oli liukkaalla kelillä kapeahame, yhteenkirjoitettuna, konjakin väriset hyvin korkeakantaiset nahkasaappaat sekä melkein samanvärinen nahkatakki. Tietysti minä kaaduin ja veivasin ilmassa varsin pitkään. Jos jäädytämme hetkeksi tämän korkealentoisen kuvan, voimme tarkastelle vuoden 1976 muotiani laajemmaltakin.

Ensinnäkin kenkien ja nahkatakin väriero, se oli vaan pakko hyväksyä. Asuin Kuopiossa. Kuopiolaiselle tämä olisi riittänyt selitykseksi seitsemänkymmentäluvulla mutta nyt tätä täytyy ehkä vähän avata. Sokoksella, Pusalla, Carlsonilla eikä niissä parissa pienemmässä muotiliikkeessä, joiden nimet olen unohtanut, ei ollut tarkalleen samanväristä takkia, vaikka kuinka etsin. Asia piti ratkaista hämäysyrityksillä. Kaulahuivi jossa oli monta väriä ja sitä konjakin väriäkin. (Ei siis tuoksuna, kaulahuivi haisi varmaan paremminkin tupakalta ja Chanelin vitoselta, jota isä ja äiti olivat tuoneet matkoilta). Ja sitten tietenkin kapeahameeni sahakuvio, joka oli juuri konjakin väristä beigellä pohjalla. (Lausuttiin Pejke)

Sukkahousut jotka vilahtavat  tarkkaavaisen silmään pitkävartisten saappaiden ja hameen välistä siinä ilmalennon aikana, ovat luultavasti mustat. Tähän taas oli syynä uskomus, että musta väri kavensi jalkoja. Omasta mielestäni nimittäin ilmaan lentävä minäni oli tietenkin liian paksu. Painoin  varmaan lähemmäs 53 kiloa. Olin ollut “laihiksella” jo varmaan neljä vuotta.  Silti mustat sukkahousut olivat ainoat oikeat.

Entäpä sitten tukkani. Se oli tietenkin kihara ja pitkä. Talvisaikaan ja pakkasella apuna olivat olleet ehkä sähköpapiljotit, kiharrusrauta, “fööni” eli tukankuivaaja ja hiuslakka. Jos olisi ollut  lauantai silloin olisimme siskon kanssa jo aamusta “laittaneet itsemme kuntoon”. Tämä tarkoitti: ripsiväriä, joka oli kakkumallia, eli ensin piti sylkäistä harjaan, sitten harjaa hinkattiin värikakkuun, joka melko varmasti oli siihen aikaan tummanvihreää, koska sen katsottiin antavan vielä lisäsyvyyttä jo ennestään vihreille silmille ja sitten tietenkin vihreää luomiväriä, ei liikaa vaan hillitysti.  Vain vähäjärkisillä oli turkoosia, kaikkihan sen tiesi.

Kulmakarvoissa ei ollut väriä mutta ne oli kyllä nypitty aika kapeiksi ja korostamaan silmien vinoutta. Tietenkin hipaus valkeaa sävyä kuvakarvojen alle.

Ainiin. Minulla oli uudet kovat piilolasit, niin niitä silloin kutsuttiin,  jotka hiersivät sen verran, että silmäni olivat varmasti hyvin auki kun kaaduin. Pahimmassa tapauksessa kaatuminen olisi saanut linssit tippumaan ja sitten niitä olisi taas etsitty. Huulipunaa oli taatusti ja sen päällä huulikiiltoa. Muutenhan naama olisi ollut aivan alaston!

Tietenkin olin ensin laittanut peitevoidetta ja sitten sen päälle poskipunaa ja päälle vielä puuteria.

Noin oli mitä luultavimmin. Sen sijaan muistan, että kun kaaduin minua palelsi. Koska se ainoa nahkatakki, joka oli vähänkin samanvärinen kuin kalliit saappaani, oli itse asiassa vähän liian pieni ja litisti rinnan kohdalta, jos panin villatakin päälle. Ei minulla kyllä ollut isoja tissejä, vaan paremminkin treenauksesta syntyneet leveät hartiat ja aika voimakas ylävartalo. Tämä taas vaati omat konstinsa.

Osa vaatteistani oli joko itse-, siskojen- tai ompelija Aili Kosusen tekemiä. Nyt ylläni oli mitä luultavimmin  vaalean vihreä paitapusero, joka kyllä oli kaupasta ostettu mutta olin itse ommellut siihen hiuslaskokset, joiden tarkoituksena oli markkeerata kapeaa vyötäröä.

Kapeanhameen alla minulla oli varmasti kiristävät housuliivit. Nimittäin kärsin suuresti reisieni ulkoreunojen pallukoista. Ne olivat mielestäni valtavat.  Itseäni esittävistä  nuoruuden valokuvista näkyy kuinka asettaudun kummallisiin asentoihin niitä peitelläkseni.

Mutta nyt ollaan vielä hetki ilmassa. Muistan että minulla oli kuukautiset. Yleensä olin siirtynyt jo tamponeihin mutta sillä kertaa minulla oli “terveysside”. Muistan sen siitä, että kaatuessani hanat aukesivat ja tunsin kuinka verta tulvahti sukkahousujen puolellekin.

Kuitenkin.

Minua nauratti. – Minua on aina naurattanut kun kaadun, siihen asti kun takapuoleen alkaa koskea.  Nyt koski kovasti.

Lopuksi kerrottakoon vielä missä tämä muotikatsaus tapahtui. Se tapahtui Kuopiossa Maaherran kadulla, lähellä Minna Canthin patsasta. Olin tulossa Musiikkilukiolta ja menossa Paukun Leenan luo.

Perillä totesin, että sukkahousut olivat myös rikki ja takapuolessa valtava aluksi punertava alue. Myöhemmin mustelman väri olisi käynyt hyvin yhteen luomivärini kanssa.  Hienojen saappaideni kanta oli melkein irti. Muistan, että kotimatkalla raahasin jalkaani, etteivät rakkaat kenkäni menisi lopullisesti pilalle ja suurella vaivalla luotu melkein onnistunut nahkatakkisaapasyhdsitelmä jäänyt vaillinaiseksi. Vasta kotona huomasin hameen takalistossa valtaisan  konjakin värisen veriläikän.

Siksi kai koko tapauskin jäi mieleen.

Advertisements