valossa_edited-3

Se alkoi siitä kun valkea valo tuli rakosista ja sattui  lapsen sormiin.

Jossakin oli myös äänten muminaa ja ystävällinen  läsnäolo joka tuli lähemmäs.

Yöllä valosta voi ottaa kiinni kun  vain nosti kätensä.

Siitä se alkoi, silmien raosta nähdystä häikäisystä.

Siitä alkoi kaikki kaunis.

Valosta kädessä.

Se kaunis, joka oli hänen sisällään myös talven pimeinä päivinä.

Advertisements

Yksinkertaista

Jos voisi maailmaa halata.

Pitää sylissä sen räkänokkia.

Jos voisi niistää Siperian nenän

ja  pyyhkiä Nigerian kyyneleet.

Laulaa ja kutitella.

Työntää käteen leipäkakkua.

Maitoa ja rusinoita.

Jos olisimme yhdessä äiti ja isä ja veli ja sisko ja täti ja setä ja mummo ja ukki ja kaikki maailman naapurit,

äitijotka yhdessä maailmaa hoitaa.

Unen kaivo

 

 

Kuva: Kirsi BlombergUnen kalvo

Unettomana yönä pää vasten ajan pehmeää kalvoa.

Vieressä on tuoli, jolla on kello, joka ei tikitä,

                                          sen ei tarvitse.

Kello hakee aikansa kaukaa seinän läpi.

Se seuraa sopimusta. Nyt on yö ja sitten taas päivä.

Minun  uniaikani ei vaan tule, vaikka olen siitä itseni kanssa sopinut.

Mikä rajaeste taas? – En pääse millään tajuttomuuteen.

Haluan siihen maailmaan jossa en nuku- koska nukun.

                                                        Haluan unen kaivoon!

Korvalleni joka valvoo tyynyllä sanon:

-Nuku!

-Enkä nuku.

Etsin tietäni violetin sumun läpi siniseen uneen.

Pöh!

Olen edelleen tyynylläni

Lasken hengityksiäni kymmeneen.

Lasken hengityksiäni takaisin nollaan.

-Nukkuisit nyt.

-En nuku.

Jossakin vaiheessa kadotan vartin.

Nukuinko?

Kävinkö unen kaivossa?

Pulahdinko kuin pieni kivi pinnan läpi?

Kimposinko yhtä nopeasti takaisin hereillä olevien joukkoon?

Miksi käsivarteni on kummalla mutkalla rinnan alla?

Minäkö sen laitoin?

Aika pääsee valveen ja unen läpi.

                                                 Unen kaivossa hyvä oloni pohjalla.

Minä makaan kuivin silmin  ja katselen viisareita.

Ulkoajassa on kohta aamu.