Pikkusisko

pikkusisko5

Kuva: Kirsi Blomberg

En tiennyt, että vastuu oli minun.

En ymmärtänyt, että juuri minun piti suojella isompiani.

Juoksin huoletta perhosten perässä ja katselin valon säteitä sormissani.

Luulin, että kaikilla muillakin oli omat salaiset kukkaniittynsä.

Saamani rakkaus itsestäänselvyys kuin kesäpäivä, silloin kun se oli.

Minulla oli taikasauva, jota en koskaan heilauttanut.

En pelastanut sillä ketään.

Minun olivat kielot, sinisiivet, hymyt ja iloinen nauru.

Otin ne kaikki.

-Kirsi Blomberg-

Heitin valkoisen kiven

Sumussa

Kirjeitä saaresta

1.

 

Valkoisessa pimeydessä ehdoton kylmyys

liukkaat kivet, joilla ei olisi pakko olla.

Sumun takana se kaikki muu.

Äänet usvaan juuttuneina,

kosketan niitä käsilläni.

Ne eivät ole mitään,

mitä ei olisi jo sisälläni

 

2.

Seisot rannalla ja katselet jäiden lähtöä-

Hauraat lautat tungeksivat salmessa kovien kokkareiden kanssa.

Ne vaeltavat kohti kadotustaan.

Keskellä salmea, sohjon keskellä nostan kättäni.

Tule tänne, huudan.

Täällä on elämä.

Ehkä vähän upottaa.

 

3.

Kokassani verkot kasassa.

Olinko yksin ennen kuin tulit?

Ainakin laskin airot syvälle ja kuuntelin.

Olinko jo odottanut sinua?

Soudan lähellä harmaita kallioita,

pitkiä vetoja kuin mistään mitään välittämättä.

Kunnes nostan aironi ilmaan ja liuin majakan valokeilaan.

Mereltä pimeässä äänesi.

-Nyt minä  sitten tulin.

Veneesi on vettä puolillaan.

 

4.

 

Kun lehmät tulivat aamulla rannalleni,

ne asettuivat riviin ja katselivat salmen yli saaren vihreyteen.

Kellokas ammui kaipaavasti kaula pitkänä veden yli.

Tiesin, etteivät ne sinne lähtisi.

Eivät olleet  lähteneet ennenkään.

Seisoivat vain hiekassa ja  haaveilivat pois.

Lauloin niille innostuneena aamunkoiton laulun.

Vastauksena:

Lehmän tuijotus meren rannalla.

Tanssin niille ja ne jäykistyivät paikoilleen.

Vain aamun tuuli heilutti niiden häntiä.

Heitin valkoisen kiven niin kauas kun jaksoin.

Molskahdus säikäytti nuoren hiehon ja koko lauma juoksi mylvien vedenrajassa.

Huomenna tuot niille suolakiven.

5

Seison vedessä polviani myöten

Pääni on kuuma ja jalkojani paleltaa

Olen siinä välissä.

Merimetso lentää lähellä pintaa ohitse.

Oikeastaan se on vähän niin kuin sinä.

 

Sulo Lamponin lähtöruno ensi syksynä ilmestyvät kirjastani, jonka nimeksi tulee ehkä: Läikittäin Hyvä Tahto. (Tämä on kai surullisin tarina koko teoksessa)

 

Satuhevonen_edited-4

Kuva: Turkkilainen karuselli, Kirsi Blomberg 2017

Sinä päivänä kun jokainen päivä ei ole enää kaikki eletyt päivät, vaan paljon vähemmän.

Kun tiet muistoihini ovat tukossa, menneen onneni poluille kaatuneet mustat kuuset.

Kun tulevaisuus on vain kapea valon säde verhon raosta, joka sattuu kuivaan käteeni sairaalaan peitteellä eikä kukaan tule ja vie minua syreenipensaan alle.

Silloin suostun olemaan tässä hetkessä, katson viimeisen kerran kurjuuttani,  ennen kuin kumarran ja kiitän olematonta yleisöä  ja käännän katseeni seinään.

-Kirsi Blomberg-