Kotikaupunki

 

Hieron poskeani kaupungin kiviseinään.

Se ei tuoksu millekään.

Oma maalaisuutenikin enää vain kainaloissa.

Kulman takana sama aurinko kuin

selkänne takana kun kävelitte minua kohti ja sitten ohi.

Avaan kadunvarsien loputtomia ovia.

Seinillä tuntemattomat nimet.

Joku Andersson asuu ylimmäisenä.

Sillä on näköala.

Jossakin kerroksessa minäkin.

Yöllä joku huutaa, reittikone hyrisee rauhanajan turvaa,

Pitäisi ostaa uusi kynnysmatto.

Tässäkö se on nyt, se koti?

Yhtenä päivänä viimeinen korahdus.

Joku toinen pyyhkii jalkansa mattoon.

Laittakaa suuhuni pantterikaramelli kun kuolen,

että tiedän juuri minun jättävän tämän kaupungin.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s