Category Archives: isä

Sulo Lamponin lähtöruno ensi syksynä ilmestyvät kirjastani, jonka nimeksi tulee ehkä: Läikittäin Hyvä Tahto. (Tämä on kai surullisin tarina koko teoksessa)

 

Satuhevonen_edited-4

Kuva: Turkkilainen karuselli, Kirsi Blomberg 2017

Sinä päivänä kun jokainen päivä ei ole enää kaikki eletyt päivät, vaan paljon vähemmän.

Kun tiet muistoihini ovat tukossa, menneen onneni poluille kaatuneet mustat kuuset.

Kun tulevaisuus on vain kapea valon säde verhon raosta, joka sattuu kuivaan käteeni sairaalaan peitteellä eikä kukaan tule ja vie minua syreenipensaan alle.

Silloin suostun olemaan tässä hetkessä, katson viimeisen kerran kurjuuttani,  ennen kuin kumarran ja kiitän olematonta yleisöä  ja käännän katseeni seinään.

-Kirsi Blomberg-

 

 

Tammen alle jäänyt

halkorivi

tammi on minulle vain vähän tuttu
meilläpäin ei niitä ollut
tiesin vai, että tammi seisoo kuin Tuomas
niitäkään ei meilläpäin vielä ollut

meillä mentiin varjoisalta rannalta koivun alta vesille
eikä tarvinnut miettiä oliko kaunista

tiesin sen koivun alla kuinka tappi laitetaan,
kuinka huovataan
isä kehui, sinä pärjäät, lyöt melalla jos tarvis

ota suunta koivusta ja ala soutaa

tammi on minulle vain vähän tuttu
nojaan siihen
se ei taivu veden yli
sillä ei ole venettä joka vei minut pois
mutta se on siinä
koivut kai jo halkoina.

Isän kompassilla

208_197x_Kirsi-rippikouluiässä

Menen maisemaan isäni jalanjälkiä
-eksyn heti.
Polkua ei ole, ei suuntia.
Jo ennen minua vaelsit pitkät matkat.
Kaukana, ratin takana,
sateisilla teillä.

Aamukalassa opetit soutamaan
ja huopaamaan, sanoit:
– maksa tyttö juomasi itse, niin päätät itse.

Menen maisemaan isäni jälkiä.
Menen minne haluan ja maksan itse.
Ilman tieviittoja, ehkä samaa ympyrää.
Soudan ja huopaan,

-isä opetti.

Eksyksissä ja jälkiä jättämättä
maksan itse.
Eksyneenä jo toisessa polvessa.