Category Archives: Kirsi Blomberg

Vähänkös?

 

Armoton aamu

kadotuksen kaivossa: onnen avaimet, ilon suodatinpussi ja suoruudet sukat.

Märkää vettä.

Jo ennen seitsemää peittoan tyynyllä kahdeksan herätystä elämän epäreilussa painiottelussa

silti häviöllä kelloa vastaan

vasta aamuisella niskalenkillä voitan itseni.

sanon Mersulle suojatiellä: Mulle älä tule.

 

Advertisements

Murenevat lumisateessa

Vanhat äidit kuolevat keskellä talvea

 

mummon-likoorilasit-kirpputorilla

Kuva: Mummon likörilasit myynnissä kirpputorilla, Kirsi Blomberg

 

Vanhat äidit kuolevat keskellä talvea,

harmaista päivistä vain  lyhyt askel ikuiseen pimeyteen.

Jo kesällä kutovat ympärilleen kaapua,

kerros kerrokselta elämästä oheten.

Heräävät vielä muutaman kerran kahvin tuoksuun.

Silmien päällä kalvot, viimeinen pohjaton, villin minkin katse:

– Sinä tiedät, että minä tiedän.

Perhosina kotilossaan nytkähtävät,

murenevat lumisateeseen.

Elävät edelleen,

puolikkaana sinua.

 

mummon-likoorilasit-kirpputorilla

Vielä elävän laulu

 

Kun aivojeni viimeinenkin kapillaari sammuu,

kun aatosjohdot loppuun suhahtaa.

Kun  hiipuu tuska, toivo, elon vaiva.

ja pimeys yli etulohkoihini valahtaa

On elämäni loppu, huomatkaa,

ei kukaan muista omaa kuolemaansa.

 

keppi

Kun valot sammuu koko systeemistä

ei samaa sarjaa voi enää herättää.

Vaan jatkumoni lapsuudesta asti,

ei  tuota lihaa eikä elämää.

On olo täällä loppu, huomatkaa.

Ei kukaan estää voi viime hetkeänsä.

 

Tavallaan on aika lohdullista,

et ikuisuutta  ei kestä elämä.

Se on juuri sen pituinen kuin on,

on siitä aivan turha kiistellä.

Mut kun viel elää,huomatkaa.

On joka hetki ihme itsessänsä.

 

Unen kaivo

 

 

Kuva: Kirsi BlombergUnen kalvo

Unettomana yönä pää vasten ajan pehmeää kalvoa.

Vieressä on tuoli, jolla on kello, joka ei tikitä,

                                          sen ei tarvitse.

Kello hakee aikansa kaukaa seinän läpi.

Se seuraa sopimusta. Nyt on yö ja sitten taas päivä.

Minun  uniaikani ei vaan tule, vaikka olen siitä itseni kanssa sopinut.

Mikä rajaeste taas? – En pääse millään tajuttomuuteen.

Haluan siihen maailmaan jossa en nuku- koska nukun.

                                                        Haluan unen kaivoon!

Korvalleni joka valvoo tyynyllä sanon:

-Nuku!

-Enkä nuku.

Etsin tietäni violetin sumun läpi siniseen uneen.

Pöh!

Olen edelleen tyynylläni

Lasken hengityksiäni kymmeneen.

Lasken hengityksiäni takaisin nollaan.

-Nukkuisit nyt.

-En nuku.

Jossakin vaiheessa kadotan vartin.

Nukuinko?

Kävinkö unen kaivossa?

Pulahdinko kuin pieni kivi pinnan läpi?

Kimposinko yhtä nopeasti takaisin hereillä olevien joukkoon?

Miksi käsivarteni on kummalla mutkalla rinnan alla?

Minäkö sen laitoin?

Aika pääsee valveen ja unen läpi.

                                                 Unen kaivossa hyvä oloni pohjalla.

Minä makaan kuivin silmin  ja katselen viisareita.

Ulkoajassa on kohta aamu.

 

 

Minä ja Big Bang

 

Härkä_edited-1Alkuräjähdyksen jälkeinen hetki

ei mene koskaan ohi

kivet ja veri ja rusinat kaikki, kaikki lentää

iiiuuuu

ruusut jo kaukana,

-onko hammasharja mukana?

-ei sattunut tällä kertaa

no kurlaa juostaessasi

minäkin jo muualla

orvokit  ja veri

iiiiuuuuu

kivien mukana pumpulia

aikamoista hoippakkata!

iäisyyksiin

härkä ja sielun reikä matkalla jonnekin

tuonne, tuonne eteenpäin

tästä meni ohi

älä jää alle

volvo, rikkonaninen öljylamppu ja mummon sukkanauha

kannoillasi

tuoksuja

iuuuuuuu

lihapullat kahveli selässään

ihan äsken

palaneen hajua

sinne, sinnehän kaikki

-ota minua kädestä

-en ylety

-telomerit kohta loppu

iuuuuuu

-kiiruhda

-vilkuta edes

nauretaanko kun päästään perille?

iiiiuuuu

reunalle.

Ei,  siellä kukaan ei naura.