Category Archives: onni

Heitin valkoisen kiven

Sumussa

Kirjeitä saaresta

1.

 

Valkoisessa pimeydessä ehdoton kylmyys

liukkaat kivet, joilla ei olisi pakko olla.

Sumun takana se kaikki muu.

Äänet usvaan juuttuneina,

kosketan niitä käsilläni.

Ne eivät ole mitään,

mitä ei olisi jo sisälläni

 

2.

Seisot rannalla ja katselet jäiden lähtöä-

Hauraat lautat tungeksivat salmessa kovien kokkareiden kanssa.

Ne vaeltavat kohti kadotustaan.

Keskellä salmea, sohjon keskellä nostan kättäni.

Tule tänne, huudan.

Täällä on elämä.

Ehkä vähän upottaa.

 

3.

Kokassani verkot kasassa.

Olinko yksin ennen kuin tulit?

Ainakin laskin airot syvälle ja kuuntelin.

Olinko jo odottanut sinua?

Soudan lähellä harmaita kallioita,

pitkiä vetoja kuin mistään mitään välittämättä.

Kunnes nostan aironi ilmaan ja liuin majakan valokeilaan.

Mereltä pimeässä äänesi.

-Nyt minä  sitten tulin.

Veneesi on vettä puolillaan.

 

4.

 

Kun lehmät tulivat aamulla rannalleni,

ne asettuivat riviin ja katselivat salmen yli saaren vihreyteen.

Kellokas ammui kaipaavasti kaula pitkänä veden yli.

Tiesin, etteivät ne sinne lähtisi.

Eivät olleet  lähteneet ennenkään.

Seisoivat vain hiekassa ja  haaveilivat pois.

Lauloin niille innostuneena aamunkoiton laulun.

Vastauksena:

Lehmän tuijotus meren rannalla.

Tanssin niille ja ne jäykistyivät paikoilleen.

Vain aamun tuuli heilutti niiden häntiä.

Heitin valkoisen kiven niin kauas kun jaksoin.

Molskahdus säikäytti nuoren hiehon ja koko lauma juoksi mylvien vedenrajassa.

Huomenna tuot niille suolakiven.

5

Seison vedessä polviani myöten

Pääni on kuuma ja jalkojani paleltaa

Olen siinä välissä.

Merimetso lentää lähellä pintaa ohitse.

Oikeastaan se on vähän niin kuin sinä.

 

valossa_edited-3

Se alkoi siitä kun valkea valo tuli rakosista ja sattui  lapsen sormiin.

Jossakin oli myös äänten muminaa ja ystävällinen  läsnäolo joka tuli lähemmäs.

Yöllä valosta voi ottaa kiinni kun  vain nosti kätensä.

Siitä se alkoi, silmien raosta nähdystä häikäisystä.

Siitä alkoi kaikki kaunis.

Valosta kädessä.

Se kaunis, joka oli hänen sisällään myös talven pimeinä päivinä.

Ensimmäinen kappale kirjastani: Turpa kiinni Tukholmassa.

ibooks apple: sähkökirjat: hakuruutuun : Turpa kiinni Tukholmassa.

Kustantaja: Compania Comder HB ISBN 978-91-87185-47-2

Myyjä: Adlibris ja Bokus tai Suomalainen kirjakauppa Tukholmassa

 

 

Kirjani on myös arvosteltu Liekki-lehdessä 04 /2016

arvostelu

1.

Joskus on helv- tosi vaikeaa pitää turpansa kiinni.

Mistä ne nuokin tuohon taas tuppasivat? Miksi noiden kahden kanan piti tulla juuri tähän saunaan? Että niitä riittääkin, mukamas ystävättäriä.

Olin juuri lisännyt ison halon Domaruddenin kipakkalöylyisen kiukaan alle, kiivennyt ylimmälle lauteelle ja heittänyt parit harjoituslöylyt… Rakastin koko maailmaa. Höyry nousi kiukaalta kuin Tuonelan joutsen ja minä aloin juuri kohota sen mukana…

Eli olin melkein ehtinyt huokaista onnesta, kun sisään työntyi pukuhuoneen puolelta jatkuva pulina ja sen perässä pyyhkeeseen kiedottu pää.

-Siis apua, miten kuuma täällä, ei ilmaa ollenkaan. Sussi hei, oota, älä tuu sisään vielä, pidetään ovea vähän auki, että tänne saadaan ilmaaaaaaa.

Vaikka tietysti se siis sanoi LUUUUUUFT, kun se oli ruotsalainen. Sussiksi kutsuttu otti kiltisti oven kahvasta ja alkoi löyhyttää hyviä löylyjä pihalle. Näin kun sen käsivarren alta näkyi jotakin punertavaa. Olikohan rintaleikkauksen arpi? Varmaan oli…täytetyt patit mitkä täytetyt patit. Tietysti. Aika hienot kyllä mutta täyttä petosta.

-Onks sulla Ramlösa ja banaanit?

-Juu, on.

-Siis miten kuuma edelleenkin. Löyhytä vielä ovella, siis apua, kun kuuma!

Nyt niiden piti tietysti vallata alalauteet. Ensin se puhelias siirsi löylykipon mahdollisimman kauaksi lattialle, niin etten varmaan ylettyisi siihen.

-Mitä tälläkin tekee?

Sitten bestikset levittivät pyyhkeensä alimmille lauteille ja asettuivat jalkapohjat vastakkain kumpikin omaan seinäänsä nojaten. Minun jalkojeni se läpänheittäjä työnteli pyyhkeellään syrjemmälle. Luulin hetken olevani näkymätön mutta ilmeisesti olemukseni häiritsi kuitenkin ainakin huonosti peitellyn kommentin verran. Tältä tuntuu kärpäsestä josta puhutaan pahaa.

-Saaristossa on sellaisia saunoja jotka voi siis buukata kokonaan.

Se olis hyvä.

-Minusta paras lämpötila on sellainen, jossa tukka ei hikoa ja voi niinku, tiiätsä, jutella normaalisti.

-Miten kauheita sellaset löylynheittäjäterroristit. Ovat kuin kaikki maailman saunat olis niiden.

Olin motissa ylälauteelle ja mielessä kävi yhtä sun toista mitä tuollaisille ihmisille olisi melkein pakko, jo suomalaisugrilaisen taustan velvoittamana sanoa. Kuten: Saunassa on tarkoitus olla kuuma ja löylyt ovat ehdoton osa saunaelämystä.  Itse sauna sanaa käytetään merkityksessä kuuma. En ole ikinä kuullut kenenkään sanovan: Onpas täällä haaleaa kuin saunassa.

Pidin kuitenkin sankarillisesti melut mahassani kun kylpijättäret harjoittivat kaikki muut pois sulkevaa ystävätär-rituaaliaan, jossa yksi narisee, toinen on samaa mieltä ja muu maailma on olemassa vain arvostelua varten.

Olin hiljaa, enkä edes pieraissut salaa vaikka olisi ollut hyvä tilaisuus ja kaasuakin valmiustilassa sopiva määrä.

Retretti mikä retretti. Silloin ollaan julkisesti hiljaa molemmista päistä, vaikka muut sanoisivat mitä tahansa.

-Tiedätsä, minä käytin Mollya hammaskiven poistossa ja se makso melkein tuhat kruunua. Ajattele tuhat kruunua, eikä siihen mennyt kuin vartti

-No, olipa kallista.

-Kaikista pahinta oli kuitenkin, siis minusta, ettei Molly vaikuttanut olevan edes yhtään kiitollinen. Tiedätsä Sussi joskus tuntuu, ettei tässä maailmassa saa kiitosta mistään.-

-Ei niin.

Myötävaikuttajaakaan ei ilmeisesti oltu kiitetty hammaskiven poistosta. En sanonut mitään. En yhtään mitään.   En edes, että hammashoito on tässä maassa lapsille ilmaista, tai ettei meidänkään Olli kauheasti kiitellyt viimeksi kun käytiin hammaslääkärissä. Enempi sitä piti lohduttaa vaikka on iso mies.  Asia ei kuulunut minulle vaikka kuuluikin jatkuvana läpätyksenä alalauteelta. Ämmä puhui paljon ja pehmeitä.

Jos olin näin pitkään osannut olla hiljaa, niin ei tuollaiset sussittajat saaneet huuliani heilumaan. Retrettini kestäisi tämänkin koettelemuksen. Olin ollut kohta viikon hiljaa, niin kuin olin luvannutkin.

Niin kuin Tero sanoi pienenä: Parempi on hiljaa.

Ja vaikka hyvä olenkin, niin en minä nyt ihan pyhimys ole.

Potkaisin uimaan mennessäni kai vahingossa sitä leukojen louskuttajaa ja kaadoin sen vesipullon.

Sielunrauhaahan tässä ollaan etsimässä. Ja vasta tulossa paremmaksi ihmiseksi.

Kirsi Blomberg

Bokus ja Adlibris myy kirjaani.

Kustantaja: Compania Comder HB ISBN 978-91-87185-47-2

 

————————————————-

Taustaa kirjalleni: Turpa kiinni Tukholmassa:

 

Tervetuloa viikoksi Tytön pään sisään.

En minä heilu puukon kanssa kännissä. En ole täynnä vihaa, en kielitaidoton, enkä edes kovin köyhä.

Muutin Tukholman opiskelemaan ja viihdyn täällä hyvin.

Olen tehnyt  työtä koko ikäni. Työttömyyskorvausta olen saanut kahden päivän ajan vuonna joskus 1980 luvun alussa.

Eli olen varsin tavallinen ruotsinsuomalainen. Olen käynyt kouluni loppuun ja maksanut veroni.

Asun Tukholman keskustassa ja lajittelen roskani.

Silti ruotsinsuomalaisuuden kuvaukset käsittelevät useimmiten elämänsä kanssa pahasti epäsovussa eläviä, eikä ketään muita.

Mikähän olisi prosenttisuhde jos alettaisiin mitata niitä joilla menee huonosti ja niitä joilla menee hyvin ja ovat elossa.

Radiotyössäni olen tavannut tuhansia ihmisiä ja voin vakuuttaa. – Hyvin tai suhteellisen hyvin pärjänneet ovat enemmistönä.

Kirjallisuudessa suhde on  kuitenkin melkein 100 prosenttia syrjäytyneiden hyväksi. Ja aina otsa rypyssä. Korkeintaan katkerasti hymyillen.

Asia vaivasi minua monta vuotta. Sitten kirjoitin kirjan ruotsinsuomalaisuuden toiselta laidalta.

En tietenkään väitä, että ruotsinsuomalaisilla ei olisi ongelmia, kaikilla on. Niin myös päähenkilölläni Tyttö Li(i)kanen Suoralla, mutta ne ongelmat liittyvät vain pieneltä osalta maahanmuuttajuuteen.

Tyttöön olen koonnut monien varsin menestyvien, enimmäkseen  nuorten naisten mietteitä. Olen salakuunnellut, kysellyt ja katsellut ja  haastatellut ja miettinyt itse eteenpäin. Osa päähenkilöni havainnoista ja kokemuksista pohjatuvat omiin sisältäpäin pulpahtaneisiin aivoituksiin, jotka sitten olen soveltanut noin reilusta kolmenkymppisen naisen elämäntilanteeseen.

Olen etsinyt varsin keveää tyyliä. Kertomukseni sisältää sekä huumoria että ironiaa. Sitäkin on puuttunut mielestäni ruotsinsuomalaisesta kirjallisuudesta. Toisinaan Tyttö on aika sekaisin. Monet ovat joskus.

Toivottavasti kirjani kiinnostaa. Mielestäni on aika alkaa nähdä ruotsinsuomalaisuus myös iloisena asiana.

 

 

Kurkistan reunan yli

Kurkistan reunan yli eiliseen

Siellä on kaikki mikä jäi tekemättä, kun elämä tuli väliin.

Sanat perunasäkeissään mätänemässä, ikuisessa perjantaissa,

turhaan maanantaita odotellen.

 

Kurkistan reunan yli, noin vaan yleensä.

Käännän siellä hikihatussa rattia pois hautaan vievältä tieltä,

samalla kun ruumiini kuohuu elämän ja kuoleman kulhossa ja muuksi muuttuu.

Lysähtää, nousee ja haisee.

Hui. Liika on aina… liian vähän.

 

Vilkaisen vielä varovasti, vain toisella silmällä, reunan yli.

En tee siellä näköjään mitään. Seison kadunkulmassa ja katselen

kun elämä kulkee ohi ja kukaan ei pyydä minua mukaan.

Onpas nyt sääli. Ei tuota viitsi katsella.

 

Kun en katso reunan yli, huomaan olevani kusiainen kusiaispesässä.

Olen tuo viides vasemmalta. Vedän valtaisaa rautanaulaa edestakaisin.

Kiskoin  sen eilen omasta hampaastani.

Väsyttävää.

 

Kurkkaan vielä reunan yli. Lupaan, että tämä on viimeinen kerta.

Nyt siellä on kevät.

Istun kirsikkapuun alla ja kerron kauniita tarinoita kirkassilmäiselle lapsenlapselle.

Jään siihen.

Sen kuvan liimaan silmälasieni sisäpintaan.

Kunnes taas unohdan lupaukseni ja  kurkistan reunan yli.

-Kirsi Blomberg-

 

Onnellinen hän

Lehmä syö heinää
foto: Kirsi Blomberg

Onnellinen hän, jolla on tylsää

Onnellinen hän, joka tuijottaa kattoon,
joka ei tunne pyssyn piippua ohimollaan,
eikä odota soittoa sairaalasta,
myrkytyksen ensi oireita,
vaan tuijottaa heinäkasaansa häntä suorana alaspäin.

Onnellinen hän, joka ei kuule ääniä pimeässä
Onnellinen tylsyydessää, vaikkei sitä itse tiedä.
Onnellinen, jos vertaa äitiin, joka ei voi
antaa ruokaa lapselleen,
isään, joka juoksee tulen läpi
etsimään perhettään.

Onnellinen hän, joka voi vain nousta
ja lähteä tylsyydestään muualle
tekemään muille päivää,
jossa heilläkin saisi olla tylsää,
josta voi lähteä pois.

-Kirsi Blomberg-

Orvokkien mykistämä

Orvokkihajuvettä Kuva: Kirsi Blomberg

Jos olisin silloin, kun sain metsäorvokkeja, osannut sanoa jotakin ja katsonut sinua silmiin, -enkä vaan antanut kevään kulua, – enkä olisi jättänyt orvokkeja sinappilasiin ilman vettä,  -enkä olisi unohtanut niitä vuosikymmeniksi.

Olisi elämäni ollut ehkä erilainen, luultavasti huonompi.

Jos en olisi päästänyt kokonaista elämää välillemme.
Jos en olisi nähnyt muita ja osannut sanoa heille,
niitä sanoja jotka pitää sanoa, silloin kun orvokit tuoksuvat.

En ehkä muistaisi hetkeä, jolloin orvokit mykistivät minut.

Jos nyt kun on taas kevät, tulisit minua vastaan metsässä,
juuri kun tuoksuorvokit puhkeavat kukkaan.
en tuntisi sinua.

Sillä viime kerralla näin vain orvokit.

Järkytyin.

Ja kielsin orvokit ja sinut.