Category Archives: Uncategorized

Sankarirunoutta: uranuurtajat

Vedetään tämä vene nyt niin pitkälle kuin aroa riittää.

Jäljessämme todisteena ura.

Edessämme ei uraa koska olemme uranuurtajia

-matkalla eteenpäin.

Se on tuolla edessä päin, jos et sattunut tietämään.

Vedä sinä välillä niin minä työnnän.

Viedään tämä vene kauaksi, läpi rännän ja lumen.

Olemme sankareita.

Hauis on päivän sana.

Hiki, aurinko kärventää karvaista selkääsi.

Pitää uurtaa uraa.

Muiden tulla perästämme.

Se on tehtävämme.

Tästä ei ole vielä mennyt kukaan

-tai ainakaan pitkään aikaan.

Vaihdetaan tuolla kukkulalla kilometrin päässä.

Sitten minä veden ja sinä työnnät,

Mikä kukkula?

Herrajestas, tässähän on ura poikittain.

Ja sinun jalanjälkesi ja minun.

Voiko omaa uraansa uurtaa kahteen kertaan?

No ei.

Silloin emme olekaan sankareita

Olemme harhailevia raukkoja.

Tule viereeni, levätään veneessä.

Annetaan virran viedä,

-ei enää uurreta uraa.

Advertisements

Kaksi runoa meille lapsille

 

 

Kun kulkee metsän polkua

ei ehdi laulaa kaikesta

mitä näkee matkan varrella.

On kuusella kuusi tarinaa

jokaikisellä oksallaan.

Kurkista tänne  kukkuu käki,

puskissa vilisee metsän väki

Vilahtaa päästäinen polkusi  yli,

ihmeitä täynnä on metsän syli.

Tuuteri, tuuteri, kukkuu kuus.

Sama polku on joka päivä uus.

 

Kun kulkee metsän polkua

ei ehdi laulaa kaikesta

mitä näkee matkan varrella.

Hämähäkin verkkoverhoissa

auringon säteet  kimppuina.

Oravat hyppivät puusta puuhun,

mustikan, mansikan löydät suuhun.

Pyökin alla  on kultainen valo

tuulessa hoilaa koko salo.

Tuuteri, tuuteri, kukkuu kuus.

Sama polku on joka päivä uus.


 

 

Minä haluan marraskuussa karhun kainaloon

villasukat makkaralla uniasentoon.

Vähän voisin ynistä ja suuta maiskuttaa

Ja heti tuutu tulisi minua heijaamaan.

 

Kylkeä me käännettäisiin keskitalvella,

lumen alla kuorsattais viel pari kuukautta.

Karhun kanssa kahdestaan  hyvässä sovussa.

Hyvä siinä ois ollessa talvilevolla-

Kevään tullen kuiskaisin sen korvaan karvaiseen.

Nähdään taasen syksyllä kun lunta satelee.

 

 

Kirsi Blomberg Läikittäin Hyvä Tahto

läikittäin kansi

“Romu Sci-fi” romaanini, Läikittäin Hyvä Tahto, Compania Comder 2017. 140×210, 355 sivua, Nidottu, Tanskalainen sidonta, tuli eilen painosta. Sitä ei ole vielä varsinaisesti julkaistu. Kuuntele tästä:

http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6754383

On vaihtoehtoinen vuosi 2018. Valta on siirretty Hyvälle Tahdolle, eli “humaaneille” suurimman mahdollisen vapauden ja turvan sekä pienimmän mahdollisen vahingon algoritmeille, jotka osaavat ottaa huomioon jopa ihmisen pohjattoman kyvyn keksiä kaikenlaisia typeryyksiä. Aina ei sekään auta.”

Sisällöstä:

Historia on lähtenyt hiukkasen eri raiteille muutama vuosikymmen sitten.  Ehkä maailma näyttää kertomuksessani siltä, millaiseksi sen uskottiin tulevan  vuosituhannen vaihteessa joskus 1970-luvun alussa, paitsi ettei resursseja olekaan loputtomiin.

Monet asiat ovat tuttuja mutta joitakin keksintöjä on otettu käyttöön etuajassa ja yhteiskuntaa hallitsee ” Hyvä Tahto”. Eli ihmiset eivät enää pidä itseään kykenevinä luomaan tasa-arvoista yhteiskuntaa vaan ovat jättäneet päätösvallan algoritmeille. Ne laskevat kunkin päätöksen  “oikeudenmukaisuuden”.

Henkilöitä

Sulo Lamponi: 80-vuotias  taksikuski, joka jo joutaisi kompostin täytteeksi Marsiin:”Juuri VET:n eli Vetkun mittaukset ja testit perustuivat, monen mielestä hyvin alkeellisten ohjelmien yhdistelmään. Valokuvan ja äänen käsittelyohjelmista oli haettu filttereitä, joilla voitiin säädellä muistikuvien tarkkuutta ja voimakkuutta, tietokonepeleistä sekä omakuvan, että virtuaalienkelin kokoamisohjelmat ja näihin oli sitten yhdistetty monenlaisia tarkkavalo ja mikrosirujärjestelmiä. Mikrosensoreita oli sekä ihon alla, että verenkierron mukana ruumiinkuntoa peilaamassa. Yksi tärkeä mikrosiru Sulolla oli vatsassaan koska Hyvä Tahdon tutkimukset osoittivat, että suolien ympäristön enteerinen hermosto oli se elimistön osa, jossa sijaitsi suurin osa ihmisen tiedostamatonta. -Voehan Vetku, kuhan oun tehnyt sen Avvoi mielj -testin, suan tuas vuejen raahassa ajella ja olla. Selitän sen Mirkun ikkunan niin eiköhän koneaevo ymmärrä, ettei tässä ou mittää hättee”.

Lea, newage-hörhö joka löytää uuden tien:“Lea käveli huusin ohi. Pissitti mutta hän jatkoi matkaansa. Tuntui oikealta mennä metsään ja antaa lahjansa suoraan luontoon. Lean metsässä oli monta paikkaa, jotka tarvitsivat hänen pissiään. Esimerkiksi hankalasti kallionkolossa kasvava männynkäkkyrä tuntui oikein huokaisevan onnesta, kun Lea kyykähti sen juurelle.

Flora Tharm, hänen sisarensa joka haluaa rouvaksi: “Flora, kuten useimmat muutkin hänen ikäisensä kuuluivat Hyvän tahdon kevytseurantaryhmään. Hänen tarvitsi tavata virtuaalienkelinsä vain joka viides vuosi. Floran pakkomielteet ja vanhanaikaiset parisuhteisiin liittyvät päähänpinttymät eivät häirinneet algoritmeja. Mitäpä väliä sillä oli kuusta katsottuna, jos joku halusi naimisiin…kunhan ei pakottanut ketään…liikaa. Toisaalta systeemin sisällä oli pohdintaa myös siitä, oliko viisi vuotta liian pitkä aika. Joskus siinä ajassa ehti tapahtua aivan liikaa. Floran edellisestä tarkastuksesta oli neljä ja puoli vuotta. Mitä luultavimmin palautetta oli luvassa Floran ostotaipumusten suhteen. Ne ylittivät varsin usein suurimman mahdollisen vapauden rajat suhteutettuina kestävään kehitykseen.

Ali Viré: Luulotautinen insinööri joka on menossa naimisiin väärän naisen kanssa:”Erikoisesti Ali pelkäsi mielisairaita. Niitähän ne ”suhteeseen halutaan” sivut pursuivat. Sellaisista oli hirveästi vaivaa. Hakea niitä yöllä vaikka mistä ja pelastella silloilta hyppimästä. Viisas mies pysyi kaukana sellaisista. Kirvesmurhaajattarenkin mahdollisuus oli käynyt mielessä, vaikka Ali tiesi, ettei niitä nyt joka puunoksalla kasvanut. Hyvän Tahdon alaisuudessa laskelmoiva Avoin mieli löysi kyllä suurimman osan vaarallisista mutta jotkut psykopaatit näyttivät normaaleilta aivoalustatarkkailussa. Huonompiakin oli kuin Flora ja monia paljon rumempia. Eikä Ali ollut sitten oikein töiltäänkään ehtinyt naisia etsimään. Sitten sattui eron aikaan se asuntojen hintakuoppa. Ei siinä paljon levitelty, tuntui, että piti säästääkin.”

Hyvä niin

soutu_edited-1

Elämän virrassa tyhjyys täyttyy itsellään.

Onnen kajastukset vain pintavesissä.

Surun sylkäisyt syvältä.

Niiden sisällä ei ole mitään.

Hyvä niin.

Rakkauden kertosäkeet  samassa pyörteessä hetkisen pinnalla.

– Rakas, minä tulen, ne huutavat, nostavat kättään ja ovat poissa.

Neito liinallaan tyhjää viuhutellen aavistaa kuinka se, mikä on eimitään, vie kaiken kauemmaksi.

Sormenpäät toisiaan koskettaen.

Kankaiden ja ihojen välissä pieni tila.

Eilinen ja äsken kuin mehu veden sekaan matkalla kohti huomista.

-Minä haluan vain vahvaa mehua.

-Etkä halua.

-Sait jo.

-Kerran elämässä riittää hyvin.

Yhdessäkin tyhjyydessä.

Koko kuppi aina täynnä.

Täynnä tyhjää.

Hengitysten välillä tauko.

Hyvä niin.

Olevaisen naurua ylitihkuvina pisaroina.

Tippoina, jotka haihtuvat tai noroavat  takaisin valtameriin.

Kalaparvet kaukana toisistaan.

Sykähdyksen välit, joita on yhtä monta kuin sykähdyksiäkin, tai yksi enemmän.

Valaat huutaen toisilleen merimailien läpi.

– Siilataan vain kaikki mahaamme mitä saamme, silloin meillä on vielä enemmän tilaa rasvoillemme.

Hyvä niin.

Vuorella nuori mies valuttaa väkeviä kyyneliä, jotka kirveltävät kunnes tuuli ne laimentaa vähäiseksi suolaisuudeksi maailmankaikkeuteen.

Sama luotainen, joka vei isän ja rakkaan.

Katkarapujen tyhjiä kuoria kuivalla rannalla.

Tässä vielä äsken.

Kaikki varikset lentämässä länteen.

Jo kaukana.

Hyvä niin.

Olevaista kohta hukkumassa olemattomuuteen.

Kuplina jotka luulivat olevansa kaikki.

Pistävä kipu  ikuinen.

Kuin tyhjyys ei ympäröisikään jokaista atomiamme ja täyttäisi niitä melkein kokonaan.

Kuin hääilomme vois jatkua seuraavan sateen jälkeenkin.

Olla aina ja kaikki.

Kuin emme olisikaan pelkkiä kuoria.

Tyhjää ja täynnä.

Tungoskin.

Hyvä niin.

Ystäväni suuri tyhjyys,  joka meitä kantaa ja hengittää ja viimein meidät itsestämme erottaa.

Hyvä niin.

 

Pikkusisko

pikkusisko5

Kuva: Kirsi Blomberg

En tiennyt, että vastuu oli minun.

En ymmärtänyt, että juuri minun piti suojella isompiani.

Juoksin huoletta perhosten perässä ja katselin valon säteitä sormissani.

Luulin, että kaikilla muillakin oli omat salaiset kukkaniittynsä.

Saamani rakkaus itsestäänselvyys kuin kesäpäivä, silloin kun se oli.

Minulla oli taikasauva, jota en koskaan heilauttanut.

En pelastanut sillä ketään.

Minun olivat kielot, sinisiivet, hymyt ja iloinen nauru.

Otin ne kaikki.

-Kirsi Blomberg-

Heitin valkoisen kiven

Sumussa

Kirjeitä saaresta

1.

 

Valkoisessa pimeydessä ehdoton kylmyys

liukkaat kivet, joilla ei olisi pakko olla.

Sumun takana se kaikki muu.

Äänet usvaan juuttuneina,

kosketan niitä käsilläni.

Ne eivät ole mitään,

mitä ei olisi jo sisälläni

 

2.

Seisot rannalla ja katselet jäiden lähtöä-

Hauraat lautat tungeksivat salmessa kovien kokkareiden kanssa.

Ne vaeltavat kohti kadotustaan.

Keskellä salmea, sohjon keskellä nostan kättäni.

Tule tänne, huudan.

Täällä on elämä.

Ehkä vähän upottaa.

 

3.

Kokassani verkot kasassa.

Olinko yksin ennen kuin tulit?

Ainakin laskin airot syvälle ja kuuntelin.

Olinko jo odottanut sinua?

Soudan lähellä harmaita kallioita,

pitkiä vetoja kuin mistään mitään välittämättä.

Kunnes nostan aironi ilmaan ja liuin majakan valokeilaan.

Mereltä pimeässä äänesi.

-Nyt minä  sitten tulin.

Veneesi on vettä puolillaan.

 

4.

 

Kun lehmät tulivat aamulla rannalleni,

ne asettuivat riviin ja katselivat salmen yli saaren vihreyteen.

Kellokas ammui kaipaavasti kaula pitkänä veden yli.

Tiesin, etteivät ne sinne lähtisi.

Eivät olleet  lähteneet ennenkään.

Seisoivat vain hiekassa ja  haaveilivat pois.

Lauloin niille innostuneena aamunkoiton laulun.

Vastauksena:

Lehmän tuijotus meren rannalla.

Tanssin niille ja ne jäykistyivät paikoilleen.

Vain aamun tuuli heilutti niiden häntiä.

Heitin valkoisen kiven niin kauas kun jaksoin.

Molskahdus säikäytti nuoren hiehon ja koko lauma juoksi mylvien vedenrajassa.

Huomenna tuot niille suolakiven.

5

Seison vedessä polviani myöten

Pääni on kuuma ja jalkojani paleltaa

Olen siinä välissä.

Merimetso lentää lähellä pintaa ohitse.

Oikeastaan se on vähän niin kuin sinä.