Mozart: Duo viululle ja alttoviululle G- duuri

paratiisin puu

 

Kun kuljin perässäsi metsään

toivoin kai jotakin tapahtuvaksi.

Katosit jo ensimmäiseen pusikkoon.

Onneksi löysin polunreunasta pienen pieniä tuoksuorvokkeja

 ja unohdin sinut kokonaan.

Kevyitä tunteita kesätuulessa

voikukasta puhallettuja miellejohtuman haituvia

sisilisko jolta lapsena katkaisin hännän

juoksee taas

ihan sama missä olet.

Viet minua kuitenkin.

 

Advertisements

Metsän sylissä

Kuusen havu silmässäsi

-vihreässä pisteessä koko maailma.

Saniaisen varjossa ehdoton metsän väri.

Pysähdyn.

Loputon klorofylli.

Yhteydytään, lehtivihreää suut korvat täyteen.

Se pelastaa maapallon.

Huku sammaleeseen.

Taivuttele minulle  koivuvuode?

Kaukaisissa aarniometsissä

loputtomat polut lepikoiden läpi.

-Kohti kotisaunaa.

Pitää tehdä vastoja koko vuodeksi.

Haudutan ne talvella.

Vielä yksi yö kotiin.

Veitsiheinät selän alle?

Nukun kuusen alla aamusäteisiin.

Lämpimässä rinteessä mataran varret haiskahtavat kun

nousevat painomme alta.

Haavat metsän reunalla

kipuavat taivaaseen,

Vielä on aikaa

 

rauhan kyyhky

Kuva: Kirsi Blomberg

 

Makaan kokassa keskellä järveä

vähän tappi vuotaa

kantapää veneen pohjalla kylmässä vedessä

vähän tappi vuotaa

 pilvet  pieniä

vielä on aikaa.

Uin jäähtyneessä tiskivedessä

vähän tulppa vuotaa

harmaantunut harja tiukassa kädessä

vähän tulppa vuotaa

väistän rasvaläikät

vielä on aikaa.

Kaikki hanat auki

kaikki vuotaa

elämän suihkussa

viemäriin entinen

kaikki vuotaa

minä seison tässä

vielä on aikaa

Peili peilissä eli Yliannos Arvo Pärtiä

pärt

Kuva: Sininen valhe, Kirsi Blomberg

Kantaako valkoinen pumpuli uimamiestä

nukuttaa syliinsä väsyneen lapsen

pehmentää mummon istumatyynyn

hyväilee sinua  kun pyyhit suupielistäsi

huulipunan jätteitä ja tahraat, tahraat.

Hukutko pumpuliisi

kadotat lapsuutesi valkoisiin valheisiin

tiukkuisen takapuolisi alla vain tyhjyys

jo ennen kuin maalasit suusi petoksen punavärillä.

 

Kotikaupunki

 

Hieron poskeani kaupungin kiviseinään.

Se ei tuoksu millekään.

Oma maalaisuutenikin enää vain kainaloissa.

Kulman takana sama aurinko kuin

selkänne takana kun kävelitte minua kohti ja sitten ohi.

Avaan kadunvarsien loputtomia ovia.

Seinillä tuntemattomat nimet.

Joku Andersson asuu ylimmäisenä.

Sillä on näköala.

Jossakin kerroksessa minäkin.

Yöllä joku huutaa, reittikone hyrisee rauhanajan turvaa,

Pitäisi ostaa uusi kynnysmatto.

Tässäkö se on nyt, se koti?

Yhtenä päivänä viimeinen korahdus.

Joku toinen pyyhkii jalkansa mattoon.

Laittakaa suuhuni pantterikaramelli kun kuolen,

että tiedän juuri minun jättävän tämän kaupungin.

Joulumietteitä

JulkortKun maa on paljas ja järvet läikkyy.

Tuleeko joulu?

Kun taatto, taatto ei lähdekään  kovin innoissaan

hakemaan  juuri joulukuusta, eikä  äidin askel  ole erikoisen kiireinen.

Tuleeko joulu?

Ja jos  en riemastuisi yhtään, jos taivaalle syttyisi jotakin,

vaan luulisin, että nyt se Pohjois-Korea onnistui täyttämään uhkauksensa

Tuleeko  sellaisella mielellä joulu?

Ja kun en edes halua sirkuttajaa häkkiin orrelleni, vaan toivon sen lentävän vapaana.

Haluanko edes koko joulua?

Hmm.

En koko joulua mutta noin vajaan puolikkaan.

Eli:

Toivon vaan kaikille hyvää.

 

Aloitan tästä:

Hyvää Joulua.

Nyt tulee joulu.

 

Sankarirunoutta: uranuurtajat

Vedetään tämä vene nyt niin pitkälle kuin aroa riittää.

Jäljessämme todisteena ura.

Edessämme ei uraa koska olemme uranuurtajia

-matkalla eteenpäin.

Se on tuolla edessä päin, jos et sattunut tietämään.

Vedä sinä välillä niin minä työnnän.

Viedään tämä vene kauaksi, läpi rännän ja lumen.

Olemme sankareita.

Hauis on päivän sana.

Hiki, aurinko kärventää karvaista selkääsi.

Pitää uurtaa uraa.

Muiden tulla perästämme.

Se on tehtävämme.

Tästä ei ole vielä mennyt kukaan

-tai ainakaan pitkään aikaan.

Vaihdetaan tuolla kukkulalla kilometrin päässä.

Sitten minä veden ja sinä työnnät,

Mikä kukkula?

Herrajestas, tässähän on ura poikittain.

Ja sinun jalanjälkesi ja minun.

Voiko omaa uraansa uurtaa kahteen kertaan?

No ei.

Silloin emme olekaan sankareita

Olemme harhailevia raukkoja.

Tule viereeni, levätään veneessä.

Annetaan virran viedä,

-ei enää uurreta uraa.

Kirsi Blomberg kirjoitaa tälle sivulle runoja ja ajatelmia ja esittelee romaaninsa: Turpa kiinni Tukholmassa sekä Läikittäin Hyvä Tahto.