valossa_edited-3

Se alkoi siitä kun valkea valo tuli rakosista ja sattui  lapsen sormiin.

Jossakin oli myös äänten muminaa ja ystävällinen  läsnäolo joka tuli lähemmäs.

Yöllä valosta voi ottaa kiinni kun  vain nosti kätensä.

Siitä se alkoi, silmien raosta nähdystä häikäisystä.

Siitä alkoi kaikki kaunis.

Valosta kädessä.

Se kaunis, joka oli hänen sisällään myös talven pimeinä päivinä.

Unen kaivo

 

 

Kuva: Kirsi BlombergUnen kalvo

Unettomana yönä pää vasten ajan pehmeää kalvoa.

Vieressä on tuoli, jolla on kello, joka ei tikitä,

                                          sen ei tarvitse

Kello hakee aikansa kaukaa seinän läpi.

Se seuraa sopimusta. Nyt on yö ja sitten taas päivä.

Minun  uniaikani ei vaan tule, vaikka olen siitä itseni kanssa sopinut.

Mikä rajaeste taas? – En pääse millään tajuttomuuteen.

Haluan siihen maailmaan jossa en nuku- koska nukun.

                                                        Haluan unen kaivoon!

Korvalleni joka valvoo tyynyllä sanon:

-Nuku!

-Enkä nuku.

Etsin tietäni violetin sumun läpi siniseen uneen.

Pöh!

Olen edelleen tyynylläni

Lasken hengityksiäni kymmeneen.

Lasken hengityksiäni takaisin nollaan.

-Nukkuisit nyt.

-En nuku.

Jossakin vaiheessa kadotan vartin.

Nukuinko?

Kävinkö unen kaivossa?

Pulahdinko kuin pieni kivi pinnan läpi?

Kimposinko yhtä nopeasti takaisin hereillä olevien joukkoon?

Miksi käsivarteni on kummalla mutkalla rinnan alla?

Minäkö sen laitoin?

Aika pääsee valveen ja unen läpi.

                                                 Unen kaivossa hyvä oloni pohjalla.

Minä makaan kuivin silmin  ja katselen viisareita.

Ulkoajassa on kohta aamu.

 

 

Minä ja Big Bang

 

Härkä_edited-1Alkuräjähdyksen jälkeinen hetki

ei mene koskaan ohi

kivet ja veri ja rusinat kaikki, kaikki lentää

iiiuuuu

ruusut jo kaukana,

-onko hammasharja mukana?

-ei sattunut tällä kertaa

no kurlaa juostaessasi

minäkin jo muualla

orvokit  ja veri

iiiiuuuuu

kivien mukana pumpulia

aikamoista hoippakkata!

iäisyyksiin

härkä ja sielun reikä matkalla jonnekin

tuonne, tuonne eteenpäin

tästä meni ohi

älä jää alle

volvo, rikkonaninen öljylamppu ja mummon sukkanauha

kannoillasi

tuoksuja

iuuuuuuu

lihapullat kahveli selässään

ihan äsken

palaneen hajua

sinne, sinnehän kaikki

-ota minua kädestä

-en ylety

-telomerit kohta loppu

iuuuuuu

-kiiruhda

-vilkuta edes

nauretaanko kun päästään perille?

iiiiuuuu

reunalle.

Ei,  siellä kukaan ei naura.

Värisijä

 

värisijäSyksyn korkeat päivät,

vieressäni  kokoisesi reikä

vielä haalea

sykähdän

edessäni: keltaisten haapojen rivi taivasta vasten

takanani kaikki

Kesäyön usvassa

vieressäni jälki heinikossa

vielä lämpimät, taipuneet korret

värähtivät

otin itseäni kädestä

nousin

Jo lähellä:

keltaisten haapojen rivi taivasta vasten.

käteni  peittävät koko maiseman

takani elämän aukko

sydän ravistelee

tiputtaa lehtensä hetkeksi

Syksyni alkoi kauan sitten

vilahti kettuna lapsuuteeni ratsun jalkojen välistä

vanhana syntynyt ilman kättäsi

-kädetönnä kesien yli

havisen kauniisti

Totuuden merkityksestä

 

Kun katsoit toista ihmistä suoraan silmiin.

Hengityksenne  oli yhtä,

eikä välillänne ollut ainoatakaan valhetta.

 

 

Kun ystäväsi otti sinua kädestä

ja kertoi tarkoin piilotetun salaisuutensa,

varjot katosivat väliltänne.

 

Kun  tunnustit vajavaisuutesi,

etkä hävennyt sitä

tunsit molempien sydämen pehmenevän.

 

Kun paljastimme  polkumme itsepetoksen pöheikön läpi,

minusta tuli oikeasti minä ja sinusta sinä

Me teimme kodin vapaiden ihmisten vapaista sanoista

ja minä sain olla siellä kanssasi.

-Kirsi Blomberg-

This WordPress.com site is the cat’s pajamas