Tag Archives: runo

Heitin valkoisen kiven

Sumussa

Kirjeitä saaresta

1.

 

Valkoisessa pimeydessä ehdoton kylmyys

liukkaat kivet, joilla ei olisi pakko olla.

Sumun takana se kaikki muu.

Äänet usvaan juuttuneina,

kosketan niitä käsilläni.

Ne eivät ole mitään,

mitä ei olisi jo sisälläni

 

2.

Seisot rannalla ja katselet jäiden lähtöä-

Hauraat lautat tungeksivat salmessa kovien kokkareiden kanssa.

Ne vaeltavat kohti kadotustaan.

Keskellä salmea, sohjon keskellä nostan kättäni.

Tule tänne, huudan.

Täällä on elämä.

Ehkä vähän upottaa.

 

3.

Kokassani verkot kasassa.

Olinko yksin ennen kuin tulit?

Ainakin laskin airot syvälle ja kuuntelin.

Olinko jo odottanut sinua?

Soudan lähellä harmaita kallioita,

pitkiä vetoja kuin mistään mitään välittämättä.

Kunnes nostan aironi ilmaan ja liuin majakan valokeilaan.

Mereltä pimeässä äänesi.

-Nyt minä  sitten tulin.

Veneesi on vettä puolillaan.

 

4.

 

Kun lehmät tulivat aamulla rannalleni,

ne asettuivat riviin ja katselivat salmen yli saaren vihreyteen.

Kellokas ammui kaipaavasti kaula pitkänä veden yli.

Tiesin, etteivät ne sinne lähtisi.

Eivät olleet  lähteneet ennenkään.

Seisoivat vain hiekassa ja  haaveilivat pois.

Lauloin niille innostuneena aamunkoiton laulun.

Vastauksena:

Lehmän tuijotus meren rannalla.

Tanssin niille ja ne jäykistyivät paikoilleen.

Vain aamun tuuli heilutti niiden häntiä.

Heitin valkoisen kiven niin kauas kun jaksoin.

Molskahdus säikäytti nuoren hiehon ja koko lauma juoksi mylvien vedenrajassa.

Huomenna tuot niille suolakiven.

5

Seison vedessä polviani myöten

Pääni on kuuma ja jalkojani paleltaa

Olen siinä välissä.

Merimetso lentää lähellä pintaa ohitse.

Oikeastaan se on vähän niin kuin sinä.

 

Advertisements

Onnellinen hän

Lehmä syö heinää
foto: Kirsi Blomberg

Onnellinen hän, jolla on tylsää

Onnellinen hän, joka tuijottaa kattoon,
joka ei tunne pyssyn piippua ohimollaan,
eikä odota soittoa sairaalasta,
myrkytyksen ensi oireita,
vaan tuijottaa heinäkasaansa häntä suorana alaspäin.

Onnellinen hän, joka ei kuule ääniä pimeässä
Onnellinen tylsyydessää, vaikkei sitä itse tiedä.
Onnellinen, jos vertaa äitiin, joka ei voi
antaa ruokaa lapselleen,
isään, joka juoksee tulen läpi
etsimään perhettään.

Onnellinen hän, joka voi vain nousta
ja lähteä tylsyydestään muualle
tekemään muille päivää,
jossa heilläkin saisi olla tylsää,
josta voi lähteä pois.

-Kirsi Blomberg-